Valtioneuvoston yleisistunto 4.3.2010
VALTIONEUVOSTON ASETUKSET
Valtioneuvosto antoi 4.3.2010 seuraavat asetukset:
Valtioneuvoston asetus korvauksen maksamisesta kansallisesti tärkeiden peltokasvien jalostustyöstä ja kantasiementuotannosta annetun asetuksen muuttamisesta. Asetukseen lisätään neljä uutta kasvilajia. Jalostuskorvauksen piiriin lisättään härkäpapu, ruokonata, rainata ja ruisvehnä. Asetus tulee voimaan 15.3.2010. (MMM maatalousneuvos Kirsi Heinonen 09 160 54221)
Valtioneuvoston asetus Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta annetun valtioneuvoston asetuksen 1 pykälän muuttamisesta. Asetukseen tehdään mielenterveyslain (1116/1990) muutoksista johtuva tarvittava muutos. Mielenterveyslain muutoksin (419/2009) on mahdollistettu kansainvälinen yhteistyö rangaistukseen tuomitsematta jätetylle, syyntakeettomaksi todetulle henkilölle määrätyn tahdosta riippumattoman psykiatrisen sairaalahoidon (hoitoseuraamus) järjestämiseksi siinä valtiossa, jonka kansalainen hoitoon määrätty henkilö on tai jossa hänellä on kotipaikka. Mielenterveyslain 4 b luvussa säädetään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tehtävistä hoitoseuraamuksen täytäntöönpanon siirtämistä koskevissa asioissa. Lukuun sisältyy menettelysäännökset hoitoseuraamusten kansainvälisestä täytäntöönpanosta. Asetuksen 1 pykälään lisätään edellä mainitut kansainvälisiin hoitoseuraamuksiin liittyvät asiantuntijaviranomaisen tehtävät. Asetus tulee voimaan 10.3.2010. (STM hallitussihteeri Anne Koskela 09 160 74340)
VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖKSET
Valtioneuvosto teki yleisistunnossa 4.3.2010 seuraavat päätökset:
Päätös merkitä eduskunnan kirjelmä valtioneuvoston oikeuskanslerin antaman kertomuksen oikeuskanslerin virkatoimista ja lain noudattamista koskevista havainnoista vuodelta 2008 johdosta pöytäkirjaan sekä saattaa perustuslakivaliokunnan mietintö myös valtioneuvoston oikeuskanslerin tietoon. (OM kansliapäällikkö Tiina Astola 09 160 67502)
Päätös merkitä eduskunnan kirjelmä eduskunnan oikeusasiamiehen toiminnastaan vuonna 2008 antaman kertomuksen johdosta pöytäkirjaan sekä saattaa perustuslakivaliokunnan mietintö myös valtioneuvoston oikeuskanslerin tietoon. (OM kansliapäällikkö Tiina Astola 09 160 67502)
Päätös nimittää suunnittelujohtaja Sanna Heikinheimo poliisiasiain neuvottelukunnan jäseneksi ja hänen varajäsenekseen osastopäällikkö Kauko Aaltomaa sekä nimittää neuvottelukunnan jäseneksi poliisiylijohtaja Mikko Paatero ja hänen varajäsenekseen poliisijohtaja Jorma Toivanen 5.3.2010 lukien neuvottelukunnan 30.4.2011 päättyväksi toimikaudeksi. (SM lainsäädäntöneuvos Riitta Aulanko 071 878 8569)
Päätös määrätä liikenne- ja viestintäministeriön ylitarkastaja Tiina Jokinen valtioneuvoston esittelijäksi. (LVM kansliapäällikkö Harri Pursiainen 09 160 28389)
Päätös asettaa alue- ja rakennepolitiikan neuvottelukunta 15.3.2010 alkaen pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen toimikauden loppuun. Kokoonpano (varajäsenet suluissa): puheenjohtaja: alivaltiosihteeri Heikki Aurasmaa työ- ja elinkeinoministeriö; jäsenet: I varapuheenjohtaja: aluekehitysjohtaja Veijo Kavonius (aluekehitysjohtaja Pekka Urjanheimo) työ- ja elinkeinoministeriö, II varapuheenjohtaja: aluekehitysjohtaja Jussi Yli-Lahti (neuvotteleva virkamies Kielo Karioja-Mäkelä) työ- ja elinkeinoministeriö, ylitarkastaja Tarja Pyöriä (aluekehitysjohtaja Janne Antikainen) työ- ja elinkeinoministeriö, hallitusneuvos Eeva-Liisa Koivuneva (neuvotteleva virkamies Tarja Brandes) työ- ja elinkeinoministeriö, neuvotteleva virkamies Päivi Laatikainen (neuvotteleva virkamies Tarja Reivonen) työ- ja elinkeinoministeriö/konserniohjaus, neuvotteleva virkamies Kimmo Ruth (neuvotteleva virkamies Pertti Hämäläinen) työ- ja elinkeinoministeriö/työllisyys- ja yrittäjyysosasto, teollisuusneuvos Antti Valle (neuvotteleva virkamies Mika Pikkarainen) työ- ja elinkeinoministeriö/innovaatio-osasto, neuvotteleva virkamies Juha Majanen (kehittämispäällikkö Teemu Eriksson) valtiovarainministeriö, liikenneneuvos Anni Rimpiläinen (yli-insinööri Risto Murto) liikenne- ja viestintäministeriö, neuvotteleva virkamies Sirpa Karjalainen (neuvotteleva virkamies Harri Kukka) maa- ja metsätalousministeriö, neuvotteleva virkamies Merja Niemi (opetusneuvos Petteri Kauppinen) opetusministeriö, johtaja Raija Volk (apulaisosastopäällikkö Olli Kerola) sosiaali- ja terveysministeriö, aluesuunnitteluneuvos Ulla Koski (yli-insinööri Timo Turunen) ympäristöministeriö, MAAKUNNAN LIITOT: Itä-Suomi: maakuntajohtaja Jussi Huttunen Pohjois-Savon liitto (kehittämisjohtaja Riitta Koskinen Etelä-Savon maakuntaliitto), Länsi-Suomi: maakuntajohtaja Pertti Rajala Satakuntaliitto (maakuntajohtaja Anita Mikkonen Keski-Suomen liitto), Pohjois-Suomi: maakuntajohtaja Esko Lotvonen Lapin liitto (maakuntajohtaja Pauli Harju Pohjois-Pohjanmaan liitto), Etelä-Suomi: johtaja Pertti Rauhio Uudenmaan liitto (aluekehitysjohtaja Ilmi Tikkanen Itä-Uudenmaan liitto), ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUKSET (ELY): Pohjois-Suomi: johtaja Leila Helaakoski Pohjois-Pohjanmaan ELY (johtaja Matti Hepola Lapin ELY), Itä-Suomi: johtaja Ritva Saarelainen Pohjois-Karjalan ELY (ylijohtaja Kari Pääkkönen Kainuun ELY), Länsi-Suomi: ylijohtaja Kaj Suomela Pohjanmaan ELY (ylijohtaja Juha S. Niemelä Keski-Suomen ELY), Etelä-Suomi: ylijohtaja Pekka Savolainen Hämeen ELY (EU-rakennerahoitusyksikön päällikkö Sinikka Kauranen Hämeen ELY), ALUEHALLINTOVIRASTOT (AVI): ylijohtaja Terttu Savolainen Pohjois-Suomen AVI (ylijohtaja Jorma Pitkämäki Länsi-Suomen AVI), johtaja Keijo Sahrman (erityisasiantuntija Annukka Mäkinen) Suomen Kuntaliitto, työvoimapoliittinen asiamies Heikki Taulu AKAVA ry, asiantuntija Aki Enkenberg (aluepäällikkö Pirjo Hedman) Elinkeinoelämän keskusliitto EK, varatoimitusjohtaja Pentti Mäkinen (asiamies Kaija Saario) Keskuskauppakamari, Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin toiminnanjohtaja Ursula Immonen (luonnonsuojeluasiantuntija Tapani Veistola) Suomen Luonnonsuojeluliitto SLL ry, toiminnanjohtaja Antti Sahi (johtaja Olli-Pekka Väänänen) Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry, hallituksen jäsen Sirpa Hertell (hallituksen varajäsen Kristiina Ruuskanen) Naisjärjestöt yhteistyössä NYTKIS ry, erikoissuunnittelija Auli Korhonen (aluetoiminnan päällikkö Teuvo Pernu) Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK ry, alue- ja elinkeinopoliittinen asiantuntija Lauri Korkeaoja (elinkeinopoliittinen asiantuntija Antti Aarnio) Suomen toimihenkilöjärjestöjen keskusliitto STTK ry ja kehittämispäällikkö Janne Pesonen (lainopillinen asiamies Anja Tuomola) Suomen Yrittäjät ry. (TEM hallitusneuvos Tuula Manelius 010 60 64909)
Tiedote
NIMITYSASIAT
Valtioneuvosto päätti 4.3.2010 seuraavat nimitysasiat:
Valtioneuvosto myönsi Kimmo Pitkäselle palkatonta virkavapautta sosiaali- ja terveysministeriön neuvottelevan virkamiehen virasta 1.5.2010-30.4.2011. (STM vanhempi hallitussihteeri Arita Kaario 09 160 73792)
Filosofian tohtori, lääketieteen lisensiaatti, tekniikan lisensiaatti Anneli Törrönen sosiaali- ja terveysministeriön neuvottelevan virkamiehen määräaikaiseen virkasuhteeseen 1.5.2010-30.4.2011, kuitenkin enintään viran vakinaisen haltijan virkavapauden ajaksi. (STM vanhempi hallitussihteeri Arita Kaario 09 160 73792)
VALTIONEUVOSTON RATKAISUEHDOTUKSET TASAVALLAN PRESIDENTILLE
HALLITUKSEN ESITYKSET
Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti antaisi eduskunnalle seuraavat hallituksen esitykset:
Hallituksen esitys (HE /2010 vp) laeiksi puoluelain, ehdokkaan vaalirahoituksesta annetun lain ja rahankeräyslain muuttamisesta. Puoluelakiin lisätään säännökset tuesta puolueille, puolueyhdistyksille ja puolueiden lähiyhteisöille sekä eräistä rajoituksista vastaanottaa tukea. Lisäksi säädetään velvollisuudesta tehdä ilmoitus puolueen, puolueyhdistyksen ja puolueen lähiyhteisön saamista vähintään 1 500 euron arvoisista tuista ja niiden antajista. Puolueiden on myös eriteltävä vaalikampanjoidensa kulut ja rahoitus. Ilmoitukset ja tiedot pidetään puoluerahoituksen ilmoitusrekisterissä yleisön saatavilla. Muutoksia tehdään myös puolueiden varainkäytön valvontaa koskevaan sääntelyyn. Valtiontalouden tarkastusvirasto valvoo tukea, vaalikampanjan kulujen ja rahoituksen erittelyä sekä näihin liittyvien asiakirjojen laatimista ja toimittamista koskevien säännösten noudattamista. Oikeusministeriö valvoo puoluelain noudattamista vain siltä osin kuin valvonta ei kuulu Valtiontalouden tarkastusvirastolle. Puoluelakiin lisätään säännös puoluetuen takaisinperinnästä. Lisäksi säädetään useita täydennyksiä ja tarkennuksia puoluelain säännöksiin kirjanpitovelvollisuudesta, tilintarkastuksesta ja tilinpäätösasiakirjojen toimittamisesta. Ehdokkaan vaalirahoituksesta annettuun lakiin lisätään säännökset kiellosta ottaa vastaan ulkomaista tukea ja tukea eräiltä julkisyhteisöiltä samoin kuin säännökset välitetystä tuesta ja jälki-ilmoituksesta. Eräitä ilmoitusrajoja alennetaan. Rahankeräyslakia täydennetään säännöksellä, jonka mukaan lupaa ei tarvita yleisissä vaaleissa ehdokkaana olevan tukemiseksi toimivan yhdistyksen eikä puolueyhdistyksen järjestämään rahankeräykseen vaalikampanjan kulujen kattamiseksi. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan viimeistään kuusi kuukautta ennen vuoden 2011 eduskuntavaalien vaalipäivää. (OM lainsäädäntöjohtaja Sami Manninen 09 160 67690)
Tiedote
Hallituksen esitys (HE /2010 vp) laeiksi Suomen perustuslain 25 pykälän, vaalilain ja puoluelain 9 pykälän muuttamisesta. Eduskuntavaalien vaalijärjestelmää muutetaan siten, että vaalien tulos määräytyy ehdokkaita asettaneiden koko maassa saamien äänimäärien perusteella. Lisäksi otetaan käyttöön valtakunnallinen kolmen prosentin äänikynnys. Puolueiden mahdollisuus muodostaa vaaliliittoja eduskuntavaaleissa poistetaan. Toisaalta eri vaalipiireissä perustetut valitsijayhdistykset voivat muodostaa yhteislistan. Muutoksella mahdollistettaisiin puoluetuen maksaminen sellaisille puolueille, jotka eivät ylitä valtakunnallista äänikynnystä, mutta saavat vähintään kaksi prosenttia koko maassa annetuista äänistä. Ahvenanmaan maakunnan vaalipiirissä toimitettaviin eduskuntavaaleihin ei ehdoteta muutoksia. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan siten, että ne olisivat sovellettavissa vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. (OM vaalijohtaja Arto Jääskeläinen 09 160 67572)
Tiedote
Hallituksen esitys (HE /2010 vp) laiksi vaalilain muuttamisesta. Säännönmukaisten eduskuntavaalien ja presidentinvaalin toimittamisajankohtia muutetaan. Eduskuntavaalien vaalipäivä on huhtikuun kolmas sunnuntai. Jos huhtikuun kolmas sunnuntai kuitenkin on pääsiäispäivä tai pääsiäispäivän jälkeinen sunnuntai, vaalipäivä on pääsiäispäivää edeltävä sunnuntai. Presidentinvaalin ensimmäisen vaalin vaalipäivää myöhennetään yhdellä viikolla, jolloin vaalipäivä on vaalivuoden tammikuun neljäs sunnuntai. Vaalipiirijakoa koskeva sääntely saatetaan vastaamaan vuoden 2010 alussa voimaan tulleita kuntajaon muutoksia. Ennakkoäänestysmahdollisuuksia laajennetaan niin, että kotiäänestykseen oikeutetun omaishoitaja voi äänestää kotiäänestyksessä samalla kertaa kuin kotiäänestykseen oikeutettu hoidettavansa. Lisäksi vaalilain ehdokasrekisterin tietojen hävittämistä koskeva säännös kumotaan. (OM vaalijohtaja Arto Jääskeläinen 09 160 67572)
Tiedote
Hallituksen esitys (HE /2010 vp) antaa valtuus myöntää valtiontakaus Suomen Pankin Kansainväliselle Valuuttarahastolle annettavan lainan vakuudeksi. Esityksessä ehdotetaan, että Eduskunta antaisi perustuslain 82 pykälän 2 momentissa tarkoitetun suostumuksensa siihen, että valtioneuvosto voi myöntää vastavakuuksia vaatimatta omavelkaisen valtiontakauksen Suomen Pankille Kansainväliselle valuuttarahastolle annettavan 1,3 miljardin euron suuruisen lainan sekä IMF:n tilivaluutassa määritellyn 2,23 miljardin SDR (erityinen nosto-oikeus) suuruisen uuden lainajärjestelyn (New Arrangements to Borrow) vakuudeksi. (VM finanssineuvos Asta Niskanen 09 160 33132)
Hallituksen esitys (HE /2010 vp) Andorran kanssa veroasioita koskevista tiedoista tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Andorran kanssa veroasioita koskevista tiedoista tehdyn sopimuksen tarkoituksena on mahdollistaa verotusta koskevien tietojen vaihtaminen. Sopimus rakentuu pitkälti Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) laatimille kahdenkeskisille mallisopimuksille. Sopimus tulee voimaan kolmantenakymmenentenä päivänä siitä päivästä, jona sopimusvaltiot ovat ilmoittaneet toisilleen täyttäneensä valtiosäännössään sopimuksen voimaantulolle asetetut edellytykset. (VM neuvotteleva virkamies Anders Colliander 09 160 33163)
EDUSKUNNAN VASTAUKSET
Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti vahvistaisi seuraavat lait:
Laki asevelvollisuuslain muuttamisesta ja laki naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain 2 ja 4 pykälän muuttamisesta (HE 79/2009 vp). Tietojen luovuttamista koskevia säännöksiä täsmennetään niin, että asevelvollisen terveystarkastuksesta huolehtivat terveydenhuollon toimijat voivat saada asevelvollista koskevia tietoja suoraan toisilta terveydenhuollon toimijoilta. Lisäksi säädetään ajokorttia ja ajolupaa koskevien tietojen luovuttamisesta asevelvollisrekisterin ja ajoneuvoliikennerekisterin välillä. Kahden valtion kansalaista koskevia säännöksiä täsmennetään asepalveluksen vapauttamisperusteeseen vetoamisen osalta. Ulkomailta palvelukseen tultaessa tehdyn matkan korvaamista koskevia säännöksiä täsmennetään. Oikaisuvaatimusmenettelyä koskevaa sääntelyä täsmennetään menettelyn kohteena olevan päätöksen ja käsittelevän viranomaisen osalta. Lisäksi säädetään oikaisuvaatimuksen vaikutuksesta täytäntöönpanoon. Muutoksenhakua koskevaa sääntelyä täydennetään niin, että myös joukko-osaston päätöksestä haetaan muutosta kutsunta-asiain keskuslautakunnalta. Naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annettuun lakiin tehdään vastaava muutoksenhakua koskeva tarkistus. Lait tulevat voimaan 15.3.2010. (PLM hallitusneuvos Timo Turkki 09 160 88112)
Tiedote
Laki työnantajan sosiaaliturvamaksun suorittamisesta urheilemisesta saaduista palkkioista annetun lain kumoamisesta ja laki työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetun lain muuttamisesta (HE 259/2009 vp). Laki, jonka perusteella urheilutyönantajat on vapautettu maksamasta työnantajan sosiaaliturvamaksua, kumotaan. Työnantajan sosiaaliturvamaksuna maksettava työnantajan sairausvakuutusmaksu suoritetaan urheilijalle maksettavan palkan perusteella. Maksua ei suoriteta sellaisten urheilijoille maksettavien palkkioiden perusteella, jotka eivät perustu työsuhteeseen. Lait tulevat voimaan 1.1.2011. (STM vanhempi hallitussihteeri Juha Rossi 09 160 73866)
Tiedote
Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti hyväksyisi Gibraltarin kanssa veroasioita koskevista tiedoista tehdyn sopimuksen ja vahvistaisi lain Gibraltarin kanssa veroasioita koskevista tiedoista tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta (HE 256/2009 vp). Sopimuksen tarkoituksena on mahdollistaa verotusta koskevien tietojen vaihtaminen. Sopimus rakentuu pitkälti OECD:n laatimille kahdenkeskisille mallisopimuksille. Sopimus tulee voimaan kolmantenakymmenentenä päivänä siitä päivästä, jona sopimuspuolet ovat ilmoittaneet toisilleen täyttäneensä valtiosäännössään sopimuksen voimaantulolle asetetut edellytykset. Lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella. (VM neuvotteleva virkamies Anders Colliander 09 160 33163)
Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti hyväksyisi Singaporen kanssa tuloveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi ja veron kiertämisen estämiseksi tehdyn sopimuksen muuttamisesta tehdyn pöytäkirjan ja vahvistaisi lain Singaporen kanssa tuloveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi ja veron kiertämisen estämiseksi tehdyn sopimuksen muuttamisesta tehdyn pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta (HE 257/2009 vp). Singaporen kanssa tehdyn tuloverosopimuksen muutospöytäkirjan tarkoituksena on parantaa mahdollisuuksia vaihtaa tietoja veroasioista. Pöytäkirja rakentuu pitkälti Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) laatimalle kahdenkeskiselle malliverosopimukselle. Pöytäkirja tulee voimaan kolmantenakymmenentenä päivänä siitä päivästä, jona sopimusvaltiot ovat ilmoittaneet toisilleen täyttäneensä valtiosäännössään pöytäkirjan voimaantulolle asetetut edellytykset. Lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella. (VM neuvotteleva virkamies Anders Colliander 09 160 33163)
TASAVALLAN PRESIDENTIN ASETUKSET
Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti antaisi seuraavat asetukset:
Tasavallan presidentin asetus Suomen liittymisestä kansainväliseen COSPAS-SARSAT-ohjelmaan käyttäjävaltiona ja liittymisilmoituksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain voimaantulosta. Suomen liittyminen kansainväliseen COSPAS-SARSAT-ohjelmaan käyttäjävaltiona tulee voimaan 7.3.2010. Laki (1659/2009) tulee voimaan 7.3.2010. Asetus tulee voimaan 7.3.2010. (SM ylitarkastaja Anne Ihanus 071 872 1607)
Tasavallan presidentin asetus jalometallituotteiden tarkastuksesta ja leimauksesta vuonna 1972 tehdyn yleissopimuksen muutosten voimaansaattamisesta. Jalometallituotteiden tarkastusta ja leimausta koskevan yleissopimuksen muutokset tulevat voimaan 10.3.2010. Asetus tulee voimaan 10.3.2010. (TEM ylitarkastaja Veli Viitala 010 60 63725)
NIMITYSASIAT
Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti päättäisi seuraavat nimitysasiat:
Korkeimman hallinto-oikeuden kahteen määräaikaisen hallintoneuvoksen virkaan esittelijäneuvos Leena Halila 1.4.-31.7.2010 ja professori Marjaana Helminen-Kossila 1.8.-31.12.2010. (OM kansliapäällikkö Tiina Astola 09 160 67502)
Johtava kihlakunnansyyttäjä Matti Nissinen valtakunnansyyttäjän virkaan 1.4.2010 lukien. (OM osastopäällikkö Jarmo Littunen 09 160 67783)